Tietoisuuden Tiivistymä

Tiedoksi

Elokuvien Ennustuksia

by Benjamin on Aug.29, 2010, under Tiedoksi, Vuodatukset

Monessa elokuvassa on tehty toinen toistaan hienompia ennustuksia siitä miltä tulevaisuus näyttäisi. Alla muutama skidisti ohi mennyt arvaus.

2001: A Space Odyssey (1968)

Space odyssey 2001

Ihan ensimmäisenä, Stanley Kubrikin “2001: Avaruusseikkailu”, ehdotti että meillä olisi jo 9 vuotta sitten ollut ensimmäisen cryostaasiset nukkumatilat, keinoäly joka kykenisi verbaaliseen interaktioon ja lopulta kääntymään ihmistä vastaan. Sekä avaruusasema kuussa. Kunpa oliskin.

Terminator (1984)

Terminator

Cameronin klassikko, vuodelta 84, joka lukuisten inkarnaatioiden aikana onnistui muuttamaan alkuperäisen vuoden 1997 maailmanlopun vuoteen 2004. Tuplahuti siis. Honda nyt osaa jo melkein tehdä kävelevän robotin, mutta iPhone 4 taitaa olla teknologian vihamielisin edustaja.
(continue reading…)

Leave a Comment more...

Auttavat puhelimet suomessa

by Benjamin on May.25, 2010, under Löpinät, Tiedoksi

Etsin tänään kaverille auttavaa puhelinta suomesta ja huomasin että niistä oleva tieto on suht heikosti löydettävissä. Joten alla listaus puhelinnumeroista joista voi hakea apua ongelmaan jos toiseenkin.

Jos tuntuu siltä että tarvitset apua, soita johonkin alla olevista numeroista. Se ei maksa mitään, eikä vaadi kuin hetken aikaasi.

(continue reading…)

Leave a Comment more...

Homeless Guide – Kodittomien katumerkit

by Benjamin on Apr.23, 2010, under Netistä, Tiedoksi

Homelessguide

Helsingissä on noiden lisäks ainakin katuun maalattuja valvontakameroita. Jatkossa pitää tarkkaavaisemmin kattoa seiniä.

1 Comment more...

Facebook kutsu kaikki kaverit ryhmään

by Benjamin on Jan.21, 2010, under Facebook, Internet, Tiedoksi

Tää ei enään toimi, mutta jätän sen tänne koska tulee niin paljon hittejä 404:seen jossa etsitään juuri tätä juttua. Facebook toimii onneks oikein eikä jätä reikiä hirveen pitkäks aikaa korjaamatta.

Lisää väärinkäyttö ohjeita, mua ainakin on facebookissa useasti ärsyttänyt se että kaikkia kavereita ei voi kutsua ryhmään tai tapahtumaan mukaan. On tilanteita jossa valitse kaikki mahdollisuus yksinkertaisesti helpottaisi elämää huomattavasti.

Kaikkien valitseminen onnistuu suhteellisen vaivattomasti kun vaan muistaa että facebook on suureksi osaksi koodattu javalla. Tämä mahdollistaa javascript puukotukset suoraan selaimen URL kentästä. Boratin sanoin, Great success.

Pienen pohtimisen jälkeen päädyin seuraavanalaiseen koodipätkään tuon valitse kaikki toiminallisuuden toteuttamiseksi.

javascript:elms=document.getElementById(‘friends’).getElementsByTagName(‘li’);for(var fid in elms){if(typeof elms[fid] === ‘object’){fs.click(elms[fid]);}}

Ohjeet asiaan vihkiytymättömille, alku olettaa että olet jo valmiiksi ryhmässä tai eventissä johon haluat kutsua ihmisiä.

1. Valitse invite friends to event kotimaisella kielelläsi.

2. Tyhjennä selaimen URL rivi

3. Liitä tältä sivulta kopioimasi koodinpätkä URL  kenttään

4. Lähetä kutsu kaikille kavereille.

Siinä kaikki taas tältä kertaa.

4 Comments more...

Vähemmän tunnetut HTML merkit

by Benjamin on Dec.21, 2009, under Tiedoksi

Aina välillä tulee vastaan tilanteita joissa tarvitaan vähän erinäköisiä HTML merkkejä, vaikka sitten vaan piristämään jotain blogiin kirjoitettua tai jollekin foorumille häiritsemään muuten niin harmoonista merkki kavalkaadia.

Keräsin osan noita vähemmän tunnettuja merkkejä alle:

Celcius: ℃

Aurinko: ☀

Lumiukko: ☃

Komeetta: ☄

Puhelin: ☎

Vaara: ☠

Biohazardi: ☣

Vasara ja sirppi: ☭

Rauhaa/Victory: ✌

Sateenvarjo: ☂

5 Comments more...

All Day I Dream About Star (wars)

by Benjamin on Dec.19, 2009, under Kuvat, Netistä, Tiedoksi

Holy fucking shitbrains,

En oo varmaan koskaan kuolannu näin paljon tennareita ja addun releitä. Adidas Originals sarjan, Star Wars kamat, kaiva pyyhe ja varaudu kuolaamaan. Kantsii ehkä kaivaa kans luottokortti esiin koska noi on semi pakko ehkä poistaa kaikki.

(continue reading…)

Leave a Comment more...

Googlen ulkonäkökriisi

by Benjamin on Dec.16, 2009, under Google Hax, Internet, Tiedoksi

Googlen aloitussivun saa erinäköiseksi muutamalla eri avainsanalla ja I’m feeling lucky napilla, iGooglenkin voi skinnata mutta se on toisen jutun aihe.

  1. Kirjoita avainsana
  2. Paina Kokeilen onneani (I’m feeling Lucky)
  3. Hämmästy

Avaisanat, kaikki eri riveillään.

Google l33t

Google Elgoog

Google Linux

Google BSD

Google ewmew

Google Klingon

Google piglatin

Google Easter egg

Google Bork

Google gothic

Google Cheese, zoomaa niin lähelle kun mahdollista.

2 Comments more...

Joku hukassa?

Käytä hakua:

Jos et vieläkään löydä laita kommentia tai ota yhteyttä niin katsotaan yhdessä!

Arkistot