Tietoisuuden Tiivistymä

Tulipa tässä mieleen kun kaaduin dekillä matkalla kotiin toissapäivänä että mullehan on käynyt aika iso läjä kaikkia onnettomuuksia, todennäköisesti noin kaikki luut jotka voi murtua tai mennä katki on niin tehnyt.

Päässä on minun laskujeni mukaan ollu tikkejä vaativa haava useammin kuin yhdellä kädellä voi laskea. Ajattelinkin kertoa yhdestä sellaisesta tapauksesta.

Stiga -> Jalkajarru -> Pää

Tämä tarina saattaa olla liioiteltu

Tapatumat sijoittuvat harmaaseen lapsuuteen, tuohon aikaan kun kaikki oli vielä mahdollista, ruokaa sai säännölisesti kotona ilman sen kummempia toimenpiteitä ja lapset leikkivät talvisin vielä ulkona.

Talvella lumilinnan rakentamisen ohella mielipuhaa oli tuo stiigalla tai rattikelkaksikin kutsutulla turvalliseen mäenlaskuun tarkoitetulla menopelillä jyrkkien mäkien valoittaminen. Tänä kohtalokkaana talvi-iltana olimme ystäväni Walterin kanssa juuri tuollaisen jyrkän mäen harjalla, kutsuimme tätä kotikadun päädyssä olevaa vuoristokaistaletta intiaanikallioksi, todenäköisesti geenimuistin kautta tiesimme että samaisella kaliolla harjoitettiin tuhansia vuosia sitten verisiä uhri menoja.

Samanlainen tulisi minun kohtaloni kohta olemaan.

Valitettavasti en vielä tässäkään vaiheessa elämää ole oppinut näkemään tulevaisuuteen tosin harkintakykyni on ehkä jossain määrin parantunut. Harkintani ei tuona hämärtyvänä talvi-iltana kuitenkaan ollut samalla tasolla kuin nyt ja valitsin jyrkimmän mäen osoittaakseni kallion jumalille rohkeuteni. Olin vakuuttunut että tämä huima 5 metrin mäki veisi minut ikuisiksi ajoiksi historian kirjoihin ja minusta puhuttaisiin vielä vuosikymmenten jälkeen.

Valmistuin mäen laskuun nostamalla sormen ilmaan, olin mittaavinani tuulen lujuutta ja haukan intensiivisellä katseella tarkkailin optimaalisen laskureitin joka päättyisi loistavaan luonnon hyppyriin.

Näin ainakin teoriassa.

Jätin stiigan paikoilleen ja otin muutaman askeleen taaksepäin juostaakseni kyytiin. Ympärilleni kuvittelin hurraavan väkijoukon kannustamaan urotekooni. Muutaman juoksuaskeleen jälkeen hyppäsin kelkan kyytiin. Vauhdin kiihtyessä näkökenttääni ei enään mahtunut muuta kuin tuo mainetta ja mammonaa tuova loistavasti luonnon lumesta muotoutunut pieni töyssy jonka tarkoituksena oli singota minut jos ei kuuhun niin ainakin puoleen väliin. Tosin kyseisen lentoonlähtöavustajan lähentyessä huomasin että kyseessä oli juuri ja juuri lumen peittämä kanto, tuo mäenlaskijan arkivihollinen. Ei hätää ohjaan vähän sivuun ja…

Seuraavassa huomasin olevani ylösalaisin ilmassa, kerrottakoon että tämä oli ensimmäinen ja viimenen kerta kun onnistuin stiigalla tekemään voltteja. Ilmassa väärinpäin tapahtuneen balettini jälkeen laskeuduin kuitenkin sivuttain lumeen ihan oikein päin.

Tiedämme kuitenkin nykyään Newtonin inertian laista, jos kaksi kappaletta liikkuu yhteydessä toisiinsa ja ensimmäinen niistä pysähtyy toinen jatkaa matkaansa. Näin myös tässä tapauksessa, stiiga oli ensimmäinen kappale ja minä luonnolisesti toinen. Koska pääni sattui olemaan ylin kohde se jatkoi matkaansa tyytyväisenä sille sopivalla vauhdilla. Epätoivoisesti pidin kuitenkin vartaloni stiigassa kiinni joka vääjäämättä johti siihen että pääni liikerata loppui stiigan jalkajarruun.

*TÖKS*

Nousin stiigan päältä pois ja purskahdin nauruun, jälkeenpäin ajateltuna olin varmaan shokissa mutta sillä hetkellä mihinkään ei sattunut ja olin iloinen että onnistuin valoittamaan mäen. Hyvä minä.

Waltterin huudoista aavistin että kaikki ei ole ihan kunossa, hämmenyin entistä enemmän kun hän lähti juoksemaan meille kotiinpäin ja huuteli että käyn hakemassa faijan. Rauhallisesti lähdin kävelemään samaan suuntaan vetäen stiiga perässäni.

Kotona kävelin sisään jokseenkin hysteeriseen tilanteeseen kun Waltteri yritti selittää jotain pääni irtoamisen ja jalan katkeamisen väliltä. Otin pipon pois päästä ja huomasin peiliin katsoessani että oikean silmäkulman yläpuolella on stiigan jalkajarrun aiheuttama M-kirjaimen muotoinen punainen jälki josta valuu verta, samoihin aikoihin isä huomasi saman ja totesi että lähdemme sairaalaan. Enpä pahemmin vastustellut ja sain kuin sainkin neljä tikkiä ja jäätelön.