Uskonto ja Minä Osa 1

Kävin lauantaina seurojen talolla, kyseessä siis vanhoillislestadiolaisten tilat myrskyläntien 22:ssa. Helsingin Rauhanyhdistyksellä oli ohjelmassa nuorisopäivät, voisi siis kuvitella että asia suunnattaisiin raamatussa nuoria kiinnostaviin aiheisiin kuten Laulujen Laulun ylistämään seksuaalisuuteen tai kuningas Salomonin äärettömään viisauteen. Sen sijaan raamattua ei luettu ollenkaan. ”Minä olen hyvä paimen” tekstin päällä tulkittiin Mooseksen kirjaa äänellä jota en valitettavasti voi kuvailla kuin hämmentäväksi puhekieleksi yhdistettynä artikulaation puutteeseen joka saavutti lähes koomiset mittasuhteet.

Jos puheen epäselvyyttä ei oteta huomioon, oli pappi Kaivonurmi valkohiuksinen ja silmälasipäinen vanhempi luottamusta herättävä mies. Hän puhui linnuista ja pääskysistä symboleina toivolle ja pyhälle hengelle sekä jumalan tuomasta turvasta ja avusta.

Setti alko virsillä joita yritin laulaa mukana. Rukoilukohdissa ristin sormeni, laskin pääni alaspäin, suljin silmät ja yritin muistaa isä meidän rukouksen, mieleni kuitenkin harhaili ja tunsin lähinnä itseni lampaaksi suden vaatteissa hyökkäämässä omiensa kimppuun. Eikä ympärillä huutavat polvenkorkuiset auttaneet muuten kuin akustisen tilan määrittelemisessä.

Koko tilaisuuden ajan oli jotenkin likainen olo, ikään kuin olisin jonkun toisen makuhuoneessa seuraamassa jotain intiimiä ja henkilökohtaista, valitettavasti se ei ollut raakaa, intohimoista tai kiinnostavaa. Vaan lähinnä todella tylsää ja uskomattoman kuivaa. Jopa virret olivat mielikuvituksettomia ja säestetty liian kovalla urkumusiikilla. Akustiikka oli paikassa säädetty niin että oli mahdoton kuulla kenenkään muun kuin itsensä laulavan urkujen yli, vaihtoehtoisesti ketään ei oikeasti kiinnostanut laulaa vaikka virsiä olikin noin 10 minuutin välein. Tämä kieltämättä mahdollisti tauon monotonisella äänellä puhuvan Pekka Kinnusen Luther puheeseen jonka voisi kiteyttää fundamentalistiseen raamatun tulkintaan sekä Profeettojen ja Apostoli kirjeiden tärkeyteen, mutta virret tosiaan toisti kahta perusmelodiaa ja sanat eivät olleet kovinkaan innostavia. Puhumattakaan jumalan rakkaus flowchartista jota kaikessa komeudessaan esitettiin seinällä piirtoheittimen välityksellä.

45 minuuttia Pekkaa myöhemmin mä olin valmis repimään korvat päästäni ja puukottamaan kynällä itseäni silmään jotta aivoni ei tekisi itsemurhaa tylsyydestä. Uhrasin itseni kuitenkin tieteen nimissä siinä toivossa että saavuttaisin henkisen valaistumisen ja tulisin uskoon. Valitettavasti se ei vaan jostain syystä onnistu.

Olen 25 vuoden ajan elänyt kristittynä siinä toivossa että siinä olisi jotain järkeä, enää en vaan oikein näe sille syytä.

Pascalin vaaka puhuu siitä että elämän aikainen uskonnon harjoittaminen on pieni haitta sen mahdolliseen hyötyyn nähden. Enää en ole samaa mieltä.

Tämä on ensimmäinen osa sarjaani henkisestä matkasta joka alkoi pyhäkoulusta ulos potkimisella, kyseenalaistin jo lapsena kaiken eikä auringon pysäyttäminen oikein sovi fysiikan lakeihin. Do the math!

Näitä tulee ainakin yksi ehkä kaksi, mutta todennäköisesti enemmän.

2 thoughts on “Uskonto ja Minä Osa 1

  1. Mitä oli, mitä tapahtui ja mitä on NYT:

    Olen henkisen tien kulkija aivan lapsuudesta asti.
    Kasvoin maatilalla Hollolassa, missä luonto ja eläimet
    olivat oleellinen osa elämää. Talviset kirkkaat
    yötaivaat tuhansine tähtineen saivat minussa aikaan
    kosmisen yhteyden tunteen; kaikkialla
    maailmankaikkeudessa sykki elämän monimuotoisuus.
    Tunsin, että maapallo oli osa Suurta Suunnitelmaa.
    Iltarukouksissanikin toivoin pääseväni matkustamaan
    muille planeetoille ja toivoin näkeväni oikean ufon,
    joka veisi minut avaruusmatkalle.

    Nuo toiveet eivät kuitenkaan ole koskaan toteutuneet
    fyysisellä tasolla, mutta uni- ja
    mielikuvitusmaailmoissa hyvinkin. Olen lukenut kaiken
    mahdollisen rajatieto- ja populaaripsykologisen
    kirjallisuuden ja nyttemmin tutkin joka päivä netin
    kautta uusia ideoita. Astrologiakin kiinnosti
    parikymmentä vuotta sitten raitistumiseni (2.2.1987)
    jälkeisessä kiivaan etsimisen vaiheessa, jolloin kävin
    tutustumassa lukemattomiin kristillisiin ja
    okkultistisiin järjestöihin; helluntai-srk,
    vapaakirkko, teosofit, kristosofit, spiritualistit,
    valonkantajat, Suomen astrologisen liiton kesäpäivät
    jne.

    Henkisyyden nälkä oli todella suunnaton, sillä olin
    elänyt 15 vuotta materialistista, ateistista, jumalaa
    kieltävää ja -pilkkaavaa elämää. Koin näet
    15-vuotiaana järkyttävän menetyksen rakkaimman
    serkkuni jouduttua äitienpäivänä liikenneonnettomuuden
    aiheuttamien vammojen vuoksi Meilahteen
    teho-osastolle, missä hän kamppaili elämän ja kuoleman
    rajamailla kaksi viikkoa. Minä rukoilin lapsen
    uskossani monta kertaa päivässä, että Jumala
    pelastaisi Timo-serkkuni. Olin varma, että hän
    tervehtyy! Se oli kuitenkin minun tahtoni ja Jumalan
    tahto oli se, että Timo menehtyi vakaviin
    vammoihinsa.

    Menetin lapsen uskoni ja aloin kapinoinnin Jumalan
    tahtoa vastaan, jota sitten kesti 15 vuotta kunnes
    täysin alkoholisoituneena itsemurha-ajatuksissani
    eräänä yönä murruin ja soitin helluntaiseurakunnan
    puhelinhartauteen, mistä virtasi kehooni, mieleeni ja
    sieluuni pyhän hengen rakkaudellinen virta, joka sai
    uskomattoman muutoksen alulle. Soitin vielä sinä yönä
    eräälle puhelinluettelosta löytämälleni
    saarnamiehelle, jolle ensi kerran elämässäni
    tunnustin, että olen alkoholisti ja pelkään kuolevani
    minä hetkenä hyvänsä. Hän loi minuun uskoa toipumisen
    mahdollisuuteen, rukoili puolestani ja neuvoi myös
    ottamaan yhteyttä AA-ryhmiin, sillä jotkut hänen
    tuttavistaankin olivat selvinneet sitä kautta.

    Seuraavana päivänä soitin Lahden AA:n auttavaan
    puhelimeen, jossa onnekseni oli sinä iltana
    vastaamassa eräs Risto-niminen alkoholisti, joka osasi
    kertoa AA:sta tavalla, joka sai pikkuruisen toivon
    kipinän syttymään. Seuraavana iltana uskalsin lähteä
    Harjula-ryhmän palaveriin 37 asteen pakkasessa.
    Kuntoni oli todella heikko, sillä viimeinen
    juomaputkeni oli 5 kuukauden mittainen ja olin juonut
    koko ajan äärimmäisen paljon. Juomisen olivat
    mahdollistaneet äitini ja isäni kuolemien (-82 ja -85)
    jälkeen saamani perinnöt ja aika hyvin onnistunut
    yritystoimintani koulutusohjelmien tuottajana.
    Tuolloin oli kuitenkin kaikki jo tuhottu ja taloyhtiö
    oli ottanut asuntonikin haltuunsa. Ahdinkoa oli siis
    aivan riittävästi!

    Kokemus AA-ryhmästä oli todellakin murskaavan vahva
    (tuli ensin mieleen termi “earth shattering ;-) ja
    sain otteen uudesta elämästä. Siitä on kulunut nyt jo
    24 vuotta ja 6 kuukautta, mikä tuntuu uskomattomalta.
    Niin se aika kuitenkin kuluu nopeasti päivä
    kerrallaan, kuten 12-askeleen ohjelman perusajatus on.
    Pääsin myös onneksi raittiuteni alkuvaiheessa takaisin
    Yhdysvaltoihin, missä olin ollut työssä ja
    huvittelemassa 5 kertaa juomakauteni aikana. Kävin
    siellä viettämieni 8 kuukauden aikana tutustumassa
    ainakin 50:een eri ryhmään New Yorkin ja Chicagon
    alueilla ja näin miten ryhmien tulee toimia tunnin
    palavereineen.

    Olen tehnyt koko tämän ajan aktiivisesti vapaaehtoista
    auttamistyötä päihderiippuvaisten ja heidän
    läheistensä parissa ja samalla vahvistanut omaa
    raittiuttani. Samalla olen löytänyt elämälleni
    tarkoituksen! ;-)

    Totuudella, kauneudella ja hyvyydellä,

    JP

    PS. Ai niin, suhtaudun nykyään avoimen kriittisesti
    kaikkiin maallisiin ja hengellisiin systeemeihin.
    Jalostan omaa henkisyyttäni koko ajan. Tärkein
    viitekehys on Urantia-kirja, jota olen lukenut jo 23
    vuotta, sillä se on yhdistänyt kaikki aiemmat
    mietiskelyni ja avartanut ymmärrystäni 12 askeleen
    ohjelmamme kuuteen hengelliseen askeleeseen. Hyvin
    tärkeäksi on myös muodostunut Eckhart Tollen kirjojen
    ja videoiden kautta löytynyt ajatus, että ELÄMÄ ON
    JUURI NYT (Always Is Now).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *