Soutukilpailu

Firma ja haastajat päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein. Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa.
Kun kilpailupäivä tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa, mutta haastajat voittivat ylivoimaisesti kilometrillä.

Tappion jälkeen Firmalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala.
Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa.
Näin ollen he asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa.
Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi että haastajilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä,
kun taas Firmalaisilla oli yksi soutaja ja seitsemän perämiestä.

Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä. Päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta.
Muutaman kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen että joukkueessa oli liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia.

Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen.
Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä.
“Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän vastuuta.”

Seuraavana vuonna haastajat voittivat kahdella kilometrillä.
Firman joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen osoittamista ponnisteluista.
Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja veti johtopäätöksen että taktiikka oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan. Materiaalissa vain olisi parantamisen varaa.

Ensi vuotta varten Firmalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä…

One thought on “Soutukilpailu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *