Uskonto ja minä Osa 4

Salainen halu orjuuttaa itsensä jonkun tuntemattoman alaisuuteen on pelottava piirre uskovissa. Taivaaseen, tuohon maailmanlopun ja elämän jälkeen tulevaan paikkaan, kaikkivaltiaan ja todisteiden valossa sadistisen diktaattorin alaisuuteen haluaminen sotii jotenkin vapaan-tahdon ylistämistä vastaan.

Jonkun muun tahdon ja moraalikäsityksen mukaisesti toimiminen vaikuttaa vielä vähemmän tämän vapaan-tahdon toteuttamiselta. Ennen kaikkea vaikuttaa siis siltä että uskova tieten tahtoen haluaa luopua omasta vapaasta tahdostaan. Yritys ohjata päätöksen teko ylemmälle taholle ja hakea sen kautta oikeutus omaan epävarmuuteen, kenties?

Kyseenalaistaminen on korvattu kuuliaisuudella, jonka myötä itsensä luonnoton hillitseminen astuu kuvaan. Joidenkin teorioiden mukaan asiasta rankaisevalla on suurin tarve itse toteuttaa tehtyä syntiä joka kieltämättä vaikuttaa todenmukaiselta jos ottaa huomioon kaikki selibaatti lupauksen tehneiden tekemät seksuaaliset hyväksikäytöt. Oli syy mikä tahansa lopputulos on sama. Luonnon ymmärtäminen ja uuden datan tulkitseminen muuttuu vieraaksi. Uskova joutuu itseään ruokkivaan looppiin jossa hän joutuu keksimään enemmän ja enemmän toive-ajatteluun perustuvia selityksiä kasvavalle tietomäärälle. Voimme esimerkiksi aika suurella varmuudella sanoa että leijona on lihansyöjä samoin kuin karhu, molemmat ovat myös petoeläimiä ja voimme vahvistaa tämän fossiiliarkistosta. Nooan arkissa nämä suurikokoiset ja lihaa tarvitsevat eläimet olisivat siis nälissään syöneet kaiken paitsi vihannekset.

En kirjottaisi tätä koko sarjaa jos uskonto antaisi minun ja muiden vapaasti ajattelevien olla rauhassa. Uskovien rauhaan jättäminen ei tuottaisi ongelmia jos kyseessä tosiaan olisi kaikille hyvää tekevä, harmiton ja rauhaa rakastava ryhmä ihmisiä jotka kaikessa typeryydessään ei aiheuttaisi niin suunnatonta määrää kurjuutta maailmassa. Minua kuitenkin pelottaa koska tiedän että historiamme ehkä kehittyneimmän yhteiskunnankin onnistui hajottamaan joku niin pelottava asia kuin Jeesus. Roomalla meni ihan hyvin kunnes kristinusko levisi.

Tämä on neljäs osa sarjaani henkisestä matkasta joka on saanut minut ymmärtämään että hublen ottamat kuvat ovat miljoonia kertoja ihmeellisempiä kuin palava pensas.

Uskonto ja Minä Osa 3

Kristinusko, muiden uskojen tavoin kaatuu samaan perinteitä kunnioittavaan ylimielisyyteen jossa neuvotaan olemaan nöyrä jumalan edessä ja ymmärtämään koko totuus ilman poikkeuksia. Kaikki tämä tapahtuu maailmassa josta hetki hetkeltä ymmärrämme vähän enemmän siitä kuinka vähän oikeastaan tiedämme. Mielenkiintoisessa kaikkeudessa joka on täynnä tyhjän keskeltä löytyviä tähtiä ja niitä kiertäviä planeettoja. Biodiversiteetiltään runsaalla planeetalla jossa oman dna heelixin voi käydä digitoimassa. Kuvaamattoman kauniissa ja kaikessa kehittyneisyydessään yksikertaisten rakennuspalikoiden luomassa kehossa. Inhimillisyyden ihmeellisessä vaasissa jonka unista ja toiveista olemme luoneet sivistyneen maailman.  Christopher Hitchensin sanoin. Uskonto vaan myrkyttää kaiken.

Sanon sen kaikella kunnioituksella uskontoja ja uskoa kohtaan eikä tehtäväni ole arvostella muita valinnoistaan mutta viimeaikaiset gazan pommitukset ovat oivia muistuttamaan kaikista uskonnon aiheuttamista verilöylyistä. Lähi historiasta löytyy useita kristinuskon, islamin, hindujen ja juutalaisten yhteenottoa jossa sivulliset uhrit joutuvat kärsimään jumalan lupauksien takia.

Ongelma uskossa ja uskonnoissa on pohjimmiltaan neljässä jutussa.

-Opettaa ihmisen ja maailmankaikkeuden synnyn todisteiden valossa todella väärin.

-Tästä alkuperäisestä virheestä johtuen ne onnistuu yhdistämään maksimaalisen kuuliaisuuden maksimaalisen solipsismiin.

-Samaan aikaan seksuaalisen tukahduttamisen syy ja seuraus.

-perustuu toive-ajatteluun.

Evoluutio kaikessa epätäydellisyydessään on todistettu oikeaksi niin mikro kuin makro tasolla niin luonnossa kuin laboratorio olosuhteissakin. Kaikki mitä tiedämme biologiasta ja bakteereista sekä viruksista ja vasta-aineista perustuvat evoluutioon ja satunnaiseen mutaatioon. Evankeliset kristityt kuitenkin rakentavat Amerikan mantereella luomismuseota ja on edelleen olemassa ihmisiä jotka uskovat maailman olevan 7000 vuotta vanha.

Kaikessa nöyryydessään uskovat eivät suostu näkemään sitä ristiriitaa joka syntyy kun he puhuvat omasta uskonnostaan absoluuttisena totuutena ja seuraavan hengen vetoon mainitsevat kuinka kukaan ei voi ymmärtää jumalan tutkimattomia teitä. Ystävällisyys ja muut inhimilliset hyveet on korvattu paremmilla pidättyneisyyteen tai muuhun luonnottomaan perustuvilla hyveillä. Esimerkiksi edellisen vuosituhannen lopulla Irlannissa Äiti-teresakin kampanjoi katollisen avioero lain puolesta. Uskonto siis pyrki sanomaan että nyrkin ja hellan välissä oleva protestantti- tai ateistinainen ei ansaitse parempaa ja edes haaveileminen siitä on syntiä. Kirkolle ei tullut mieleenkään että maassa asuu muitakin, ja voisi joustaa maan lainsäädäntöä koskevissa asioissa. Sen sijaan se yritti pakottaa oman moraalikäsityksensä kaikille oikeana.

Yliluonnollisten hyveiden kunnioittaminen perinteestä taas johtaa seksuaaliseen turhaantumiseen. Turhaantuminen ja oikeat katalyytit puolestaan väkivaltaan, vihaisia nuoria miehiä on helppo ohjailla lupauksilla ikuisesta kunniasta ja jumalan tahdon toteuttamisesta joka varmasti vie taivaaseen. Jep jep, ryhmä ihmisiä jotka ei edes keskenään ole samaa mieltä siitä mikä kirjan käännös on oikea ja mitkä säännöt pätevät ohjailemassa seksuaalisesti turhaantuneita vihaisia nuoria miehiä toisia yhtä turhaantuneita ja vihaisia nuoria miehiä vastaan koska he lukevat eri kirjaa?

Ja siinä se ongelman ydin piileekin, kaikessa nöyryydessään uskova ei onnistu ymmärtämään että jumala ei luonut ihmistä vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Hyvät teot uskonnon nimissä on inhimillisyyttä. Tuota DNA:n mahdollistamaa todellista hyvää jota katsomalla ymmärtää että ihminen on rotu ja hänen luojansa ei ole “kuka” vaan “mikä”. Ennustamaton määrä mutaatioita jotka ovat suoneet mahdollisuuden älykkyyteen ja sivistykseen se on mahdollistanut tämän tilaisuuden tutkia todellisuutta kyllästymiseen asti, ja ymmärtää olevamme osa luontoa. Maailmassa jossa kaikille tekisi hyvää ystävällisyys ja ymmärtäminen.

Tämä on kolmas osa henkisestä matkastani jonka aikana ymmärrän että uskonnot pitävät naisen sukupuolielintä pelkkänä synnytys kanavana.

Uskonto ja Minä Osa 2

Ensimmäiset kamppailuni uskonnon kanssa on tapahtunut noin 11-vuotiaana ystäväni kutsumana pyhäkoulussa. Olin samalla viikolla lukenut Newtonin inertian laista ja päässäni pyöri asioiden lentoradat ja avaruuden kiehtova maailma.

Ennen raamatun lukua joku lapsista kysyi onko pyhä kirja totta. Nuori ehkä vajaa kolmekymppinen viehättävyytensä häpeästä piilottava naispappi vastasi ystävällisellä mutta tiukalla äänellä että raamattu ei ole ainoastaan totta se on ainoa totuus ja siitä löytyisi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Raamatusta seurasi auringon pysäyttämistä taivaalle kuvaava kohta jonka aikana aivokuoressani tapahtui sähkökemiallinen reaktio ja mietin, hetkinen. Siitä jäisi varmasti todisteita puhumattakaan avaruuteen sinkoutuneesta irrallisesta tavarasta jonka kaikki kulttuurit varmasti dokumentoisi.

Opettaja! Valitettavasti käytännön esimerkkini , leikkiauton päällä nukke, pysäytin auton, nukke jatkoi odotetusti matkaansa ,tästä täysin loogisesta jatkumosta ei vakuuttanut opettajaani. Hän osasi selkeästi suuttuneena hillitä vielä kiukkunsa ja ystävällisesti korjasi muulle luokalle että maapallo ei liiku yhtä nopeasti kuin auto jonka takia kaikki pysyi maassa kiinni, ja taas, hetkinen.

Opettaja! Tällä kertaa olisi pitänyt ymmärtää hiljaisen epäilemisen taito, kasvoilleen väriä saanut pappi sihsi hampaiden välistä, mitä nyt? Lyhyt kertaukseni maapallon koosta ja pyörimisnopeudesta teki selkeästi vaikutuksen kaveriini mutta opettaja näki oikeaksi poistaa minut luokasta häiritsevän käytöksen takia.

Siitä lähtien olen kyseenalaistanut kaiken uskontoon liittyvän ja yrittänyt ymmärtää mistä siinä on kyse. Karu totuus taitaa olla että minkään kirjan, seinän, kiven, temppelin tai jumalan mukaan eläminen on isomman kuvan missaamista. Jos jumaluus yritetään määritellä tai rationalisoida se kuihtuu ja katoaa. Tärkeempää on ymmärtää kirjallisuuden arvo tiedon säilyttäjänä, seinän arvo taiteen ja historian paikkana, kiven arvo painonsa ja karaattinsa mukaan, temppelin arvo juhlapaikkana ja raamatun arvo aikaansa kuvaavana teoksena. Yhtenä monien joukossa.

Tämä on toinen osa henkistä matkaani joka on saanut minut ymmärtämään että kristinusko ei ole pohjimmiltaan kannibalistinen uskonto.

Uskonto ja Minä Osa 1

Kävin lauantaina seurojen talolla, kyseessä siis vanhoillislestadiolaisten tilat myrskyläntien 22:ssa. Helsingin Rauhanyhdistyksellä oli ohjelmassa nuorisopäivät, voisi siis kuvitella että asia suunnattaisiin raamatussa nuoria kiinnostaviin aiheisiin kuten Laulujen Laulun ylistämään seksuaalisuuteen tai kuningas Salomonin äärettömään viisauteen. Sen sijaan raamattua ei luettu ollenkaan. ”Minä olen hyvä paimen” tekstin päällä tulkittiin Mooseksen kirjaa äänellä jota en valitettavasti voi kuvailla kuin hämmentäväksi puhekieleksi yhdistettynä artikulaation puutteeseen joka saavutti lähes koomiset mittasuhteet.

Jos puheen epäselvyyttä ei oteta huomioon, oli pappi Kaivonurmi valkohiuksinen ja silmälasipäinen vanhempi luottamusta herättävä mies. Hän puhui linnuista ja pääskysistä symboleina toivolle ja pyhälle hengelle sekä jumalan tuomasta turvasta ja avusta.

Setti alko virsillä joita yritin laulaa mukana. Rukoilukohdissa ristin sormeni, laskin pääni alaspäin, suljin silmät ja yritin muistaa isä meidän rukouksen, mieleni kuitenkin harhaili ja tunsin lähinnä itseni lampaaksi suden vaatteissa hyökkäämässä omiensa kimppuun. Eikä ympärillä huutavat polvenkorkuiset auttaneet muuten kuin akustisen tilan määrittelemisessä.

Koko tilaisuuden ajan oli jotenkin likainen olo, ikään kuin olisin jonkun toisen makuhuoneessa seuraamassa jotain intiimiä ja henkilökohtaista, valitettavasti se ei ollut raakaa, intohimoista tai kiinnostavaa. Vaan lähinnä todella tylsää ja uskomattoman kuivaa. Jopa virret olivat mielikuvituksettomia ja säestetty liian kovalla urkumusiikilla. Akustiikka oli paikassa säädetty niin että oli mahdoton kuulla kenenkään muun kuin itsensä laulavan urkujen yli, vaihtoehtoisesti ketään ei oikeasti kiinnostanut laulaa vaikka virsiä olikin noin 10 minuutin välein. Tämä kieltämättä mahdollisti tauon monotonisella äänellä puhuvan Pekka Kinnusen Luther puheeseen jonka voisi kiteyttää fundamentalistiseen raamatun tulkintaan sekä Profeettojen ja Apostoli kirjeiden tärkeyteen, mutta virret tosiaan toisti kahta perusmelodiaa ja sanat eivät olleet kovinkaan innostavia. Puhumattakaan jumalan rakkaus flowchartista jota kaikessa komeudessaan esitettiin seinällä piirtoheittimen välityksellä.

45 minuuttia Pekkaa myöhemmin mä olin valmis repimään korvat päästäni ja puukottamaan kynällä itseäni silmään jotta aivoni ei tekisi itsemurhaa tylsyydestä. Uhrasin itseni kuitenkin tieteen nimissä siinä toivossa että saavuttaisin henkisen valaistumisen ja tulisin uskoon. Valitettavasti se ei vaan jostain syystä onnistu.

Olen 25 vuoden ajan elänyt kristittynä siinä toivossa että siinä olisi jotain järkeä, enää en vaan oikein näe sille syytä.

Pascalin vaaka puhuu siitä että elämän aikainen uskonnon harjoittaminen on pieni haitta sen mahdolliseen hyötyyn nähden. Enää en ole samaa mieltä.

Tämä on ensimmäinen osa sarjaani henkisestä matkasta joka alkoi pyhäkoulusta ulos potkimisella, kyseenalaistin jo lapsena kaiken eikä auringon pysäyttäminen oikein sovi fysiikan lakeihin. Do the math!

Näitä tulee ainakin yksi ehkä kaksi, mutta todennäköisesti enemmän.